Sol Guide palveluverkosto

Jaana Valkola – tästä se kaikki alkoi

Heräsin ihmisenä ymmärtämään elämän haurauden, sen rajallisuuden. Tajusin, että nyt jos koskaan on tehtävä sitä, mikä tuntuu sydämessä oikealle. Siitä alkoi minun matkani elämänmuutokseen.

Vuoden 2016 lopussa alkoi mielessäni kyteä ajatus yhden unelman toteuttamisesta. Voisinko vielä tässä iässä päästä matkaoppaaksi? Kuin tilauksesta Facebookin aikajanalle alkoi ilmaantua mainoksia 2017 tammikuussa Aurinkorannikon Matkaopaskoulusta. Oli tainnut Facebook salaa kuunnella Jaanan ääneen lausuttuja haaveita. Tämä kaksi kuukautta Matkaopaskoulussa oli elämäni parhain saamani kokemus mistään koulusta, jossa saavutin jotain syvää itseni kanssa koulutodistuksen lisäksi. Tutkintoja on kertynyt työhistorian aikana viisi, mutta tätä kaksi kuukautta kestävää koulutusta ei voi mitenkään verrata edellisiin, niin huikea oli tämä kokemus.

Jos miettii, mikä teki tästä ajasta elämäni parhaan kokemuksen koulusta. Kahteen kuukauteen on rakennettu noin kuuden kuukauden koulutusohjelma, joka kertoo, että opiskelimme yötä päivää. Tässä ihminen vedettiin henkisesti äärirajoille, ja murtumisia tapahtui itse kullekin. Alussa kaikki tuntui täysin hullulle, mutta äkkiä keho ja mieli alkoi hyväksyä stressin ja paineen. Ymmärsi, että matkaoppaan on oltava koko ajan valppaana, ja siihen meitä koulutuksessa hyvin valmisteltiin. Se yhteen hiileen puhaltaminen, mikä tässä porukassa syntyi, oli käsin kosketeltava. Ärsytti, suututti, väsytti, nauratti, itketti, oli ikävä, vihastutti ja ihastutti. Toisin sanoen kaikki elämään kuuluvat isot tunteet käytiin läpi. Se oli juuri se sokeri ja suola. Heräsin ihmisenä ymmärtämään elämän haurauden, sen rajallisuuden. Tajusin, että nyt jos koskaan on tehtävä sitä, mikä tuntuu sydämessä oikealle. Siitä alkoi minun matkani elämänmuutokseen.

Tämä porukka. Ihan liikutun, kun mietin missä syvissä vesissä ryhmänä uimme. Uskon sydämessä, että kun tapaamme, niin halaamme. Tämä koulu jättää ikuisen merkin kanssakulkijoista sydämeen, kuten myös Matkaopaskoulun omistajan, opettajan ja mentorin Mikka Aitto-Ojan. Kiitos, että tulitte elämääni. Mietin teistä jokaista suurta välittämistä tuntien. Ehkä joskus vielä tapaamme ja nauramme kaikille niille hölmöyksille, joita saimme aikaiseksi. Voi Mikka-opettaja, hän ei välttämättä saanut nukuttua toilailujemme vuoksi ihan kaikkia öitään.

Sitähän sanotaan, että lapsi on terve kun leikkii. Pitää paikkansa. En muista, milloin olisin nauranut elämässäni aikuisiällä niin paljon, kun tämän porukan kanssa.

Myös monta kyynelvirtaa jaettiin ikävöidessämme perheenjäseniä ja lähimmäisiä. Mutta, kuten Mikka-opettaja sanoi jo tuolloin, ikävä on tunne, joka tulee ja menee. Hyödyntäkää sähköisiä välineitä. Ei ollut vuonna 2017 keväällä tiedossa, että harjoittelimme jo tuolloin tulevaa varten. Nyt 2020 keväästä lähtien on tullut sähköiset työkalut tutuksi, kun on pitänyt yhteyttä perheeseen, sekä ikävä, joka raastaa välillä syvältä rinnasta. Kiitos Mikka, että opetit jo tuolloin ikävän olevan tunne, joka kuuluu elämään.

Syntymäpäiviä vietettiin useita, ja olihan kivaa. Montaa mukavaa muistoa jäi meille jokaiselle mukaan, niin syntymäpäiväsankareille, kuin juhlijoille. Tässä juhlimme yhden ystävämme 50 – vuotiassyntymäpäiviä meksikolaisen illan merkeissä ja ai että meillä oli mukavaa.

Sitten koitti tämä, valmistujaispäivä. Kuten katseestani huomaa, mietin, että mihin tieni johtaa tämän kahden kuukauden jälkeen. Katse kuin tyhjyyteen, merelle horisonttiin. Siellä jossain on minun tulevaisuuteni. En vielä tuossa vaiheessa tiennyt, 26.5.2017, että 5.8.2017 avaan Fuengirolan Los Bolichesissa tulevan kotini oven ulkomailla vain matkalaukku vierelläni. Kiitos ystävälleni, joka lähti minulle rinnallekulkijaksi tälle muutosmatkalle tuntemattomaan.

Kiitos Mikka Aitto-Oja. Aurinkorannikon Matkaopaskoulu muutti minun elämäni. Kaksi kuukautta riitti minulle ajallisesti tekemään henkisen päätöksen, ettei kotini ole enää Suomessa. Tässä vaiheessa en tiennyt, missä kotini on. En koskaan tullut valituksi millekään matkanjärjestäjälle matkaoppaan tehtäviin. Liekkö syynä, että tämän matkaoppaan pakettiin kuului tuolloin 14.vuotias nuori teinityttö, mene ja tiedä. Kotiinpaluu oli sydäntä raastavaa. Piti jättää tämä ihana kaupunki, nämä rakkaat luokkatoverit ja Mikka-opettaja taakseen.

Paluu arkeen, sopeutuminen samaan ympyrään ei enää onnistunut koti Suomessa. Palasin tyttäreni kanssa fiilistelemään heinäkuussa 2017 kolmeksi viikoksi elämää Aurinkorannikolla, josko kotimme voisi olla siellä. Kolme viikkoa mietittyämme, päädyimme siihen, että kotimme on Fuengirolassa. Heinäkuun lopussa palasimme Suomeen, pakkasimme laukut, ja avasin sydämeni elämänmuutokselle. Sillä matkalla olen vieläkin, tänään 1.2.2021.

Jännittävää, eikö totta? Haluatko kuulla, mitä sitten tapahtui? 5.8.2017, kun avasin matkalaukkuineni uuden kotini oven? Pysy mukana.

Similar Posts